Koko muovin kierto saman katon alle
Asetimme itsellemme pienen tavoitteen tälle vuodelle: Aiomme sulkea muovin kierron.
Tämä kuuluu kuitenkin siihen surullisen kuuluisaan "helpommin sanottu kuin tehty" -kategoriaan. Bloft Mk2 3D-tulostin pystyy käyttämään muovijätettä tulostusmateriaalina, mutta muovin täytyy ensin käydä läpi useita kierrätysprosessin vaiheita, ennen kuin roska muuntautuu uudeksi 3D-tulostetuksi tuotteeksi. Uusiomuovilla tulostettaessa materiaalin laatuvaihtelut täytyy huomioida koko prosessin ajan. Kierrätysmuovien likaisuus onkin yksi suurimmista haasteista muoviteollisuudessa: pienikin laatuhaitta saattaa häiritä koko valmistusprosessia. Vaikka Bloftin tuotantoprosessi on jo optimoitu laadun vaihteluille, se ei tarkoita, että tinkisimme lopputuotteen laadusta. Laadun parantaminen ja muovin kierron sulkeminen mahdollistuu erityislaitteiston avulla, ja nehän eivät tietenkään kasva puissa.

Kunnianhimoisen tavoitteen saavuttamiseksi julkaiseme joukkorahoituskampanjan suomalaisen työntekjöiden palkitsemiseen ja vastuullisuuteen keskittyvän Crowd for Impact -joukkorahoitusalustan avulla. Skannerin avulla pystyisimme tunnistamaan muovilaadut jo aikaisessa vaiheessa ja pitää siten muovilaadut erillään toisistaan koko prosessin ajan, mikä nostaa lopputuotteen laatua merkittävästi. Murskaamisen jälkeen muovi pestään, ja etsimmekin nyt rahoitusta muovinpesukoneen kehittämiseen. Vielä ennen tulostusta muovimurusta valmistetaan pellettejä ekstruuderilla, jonka hankkimiseen tarvitsemme apua.
Kampanjasta löytyy erilaisia muovijätteestä tulostettuja tuotteita sekä yrityksille että yksilöille, jotka haluavat osallistua muovin kierron sulkemiseen ja siten kestävämmän tulevaisuuden rakentamiseen. Vastikkeiden joukosta löytyy mm. kauan odotettu, muovijätteestä tulostettu SUP-lauta, joka on nyt vihdoin saatavilla omalla logolla varustettuna.
Kampanjasivulle pääset tästä.
